sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Makuuhuoneremontti











Blumps! Nyt tämä blogi syntyi. Blogin nimeä on pähkäilty oikein porukalla ja jotenkin nimi loksahti tämmöseen, hirsipellava. Syykin siihen löytyy aivan läheltä, Isännän juuri purkamaa lattiaa kun katselee, siellä on hirsiä, hiekkaa ja sammalta. Pellavaa taas puolestaan tulee jatkossa eristeeksi. Nyt on pölyäkin riittävästi....



Ai niin, pitäähän meidänkin esittäytyä: minä, joka pääasiassa kirjoittelen, olen Klemmari ja mieheni, joka on Isäntä, hän säestää:-)



Ja sitten hieman lisää taustatietoja. Asumme n. 200 vuotta vanhassa talossa, joka on Isännän lapsuuskoti. Nyt siis minunkin koti, ollut kohta kolme vuotta. Kuvitella saa, miten alkukantaista elämämme tässä on ollut. Toki jotakin on jo tehty, kuten wc- ja suihkutilat entisen ruokakomeron paikalle. Se oli ehtona tänne muuttamiseeni, eli sisälle pissille piti päästä. Kesäaikaan huussi on vieläkin välillä käytössä, onhan nostalgista käydä siellä asioimassa ja lukemassa vanhoja, kellastuneita lehtiä.


Työpaikkanikin tuli remontoimalla, kun navettaan tehtiin puoti, joka sekin aluksi toimi tämän päärakennuksen salissa. Salissa, joka on yksi lempihuoneistani, valoisa, avara ja korkea.



Nyt on siis aika ryhtyä remontoimaan meille makuuhuone. Ajankohta on siksi otollinen, koska nyt asumme tätä taloa kaksin ja on aika ottaa käyttöömme hieman nykyistä isompi huone. Tuleva huoneemme on, niinkuin kaikki tämän talon huoneet, täynnä ovia ja ikkunoita. Käsittämätöntä! Uskokaa tai älkää, miten vaikea on sisustaa, kun ehjää seinää ei ole.



Enkä suinkaan yksin tätä blogia pidä, vaan olen houkutellut Isännän antamaan omia kommentejaan. Samalla saadaan myös miesnäkökulmaa, ettei oo pelkkää akkojen paapottamista.



Mieletön homma oli ensin tyhjentää ko. huone, kun kerran niitä säilytystiloja ei ole. Ensin tehtiin tallin vinttiin tilaa, että sinne voi siirtää semmosia tavaroita, jotka joutaa sinne. Sitten saliin tehtiin tilaa, jotta vierashuoneen tavarat mahtuivat sinne. Sali toimiikin tällä hetkellä mm. vierashuoneena, kahvihuoneena, kuntosalina, iltakonjakkisoppena ja muuten vaan säilytystilana









Monitoimitila siis. Vierashuone on nyt sitten nuorison tilana, sillon kun ovat täällä yökylässä. Luovuutta ja soveltamista. Tästä se lähtee. Tervetuloa seuraamaan meidän projektiamme!




Ilahdumme, jos riipustat kommentteja.....

















4 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille ja varsinkin remontille!
    Jään mielenkiinnolla odottamaan lisää juttuja :-)
    - ShamanCat

    VastaaPoista
  2. Tulin heti piipahtamaan vierailulle. Onnea
    urakkaan, vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  3. Kiva nimi tuli blogille ja pohja myös :)

    Lykkyä remonttiin!

    VastaaPoista
  4. Tätä tulenkin seuraamaan ja kiva saada myös miehistä näkökulmaa

    VastaaPoista