tiistai 27. helmikuuta 2018

Helmikuu helistää

Helmikuu lopuillaan

Kyllä tuo vanha sanonta - helmikuu helistää - pitää tänäkin vuonna paikkansa.
Meillä mittari näytti keittiön ikkunalla aamulla - 22. Tämä viikko onkin mennyt reilummissa pakkaslukemissa kuin muuten aikaisemmin tässä kuussa.



Valoisuus

Valon määrä on kasvanut hurjaa vauhtia. Kirkkaat, aurinkoiset päivät ovat olleet niin tervetulleita, varsinkin, kun muistaa viime syksyn pimeyden. Se on kuin taikaiskusta poispyyhkäisty, kun aurinko paistaa. Eikö? :)

Kasvatusta

Niinkuin jo kerroin, Keijunmekot on laitettu itämään. Niistä onkin kovasti kohistu nettimaailmassa. Mikähän tänä vuonna ne on niin kiinnostavaksi tehnyt?  No, netissä kohistaan milloin mistäkin. Mutta kaunis kukkahan tuo on. Himpun hintaisia vaan on kaupasta ostetut siemenet. Vuosi sitten ostin kaupasta ja ne maksoi 5€. Pussisa  oli muutama siemen, eikä niistäkään yhtään noussut. Tänä vuonna ostinkin "kasvattajalta" ja ne on yllätävänkin hyvin lähtenyt itämään, vaikka hitaasti tulevatkin.

Aloitin ensin idättämsen kodinhoitohuoneen lattialla, koska siellä on lattialämmitys. Reilun kaksi viikkoa meni, ennenkun jotain alkoi näkymään. Sitten nostin ruukut ikkunalaudalle.


Hih, siellä ne ovat, pari-kolme pientä pilperöistä tainta. Toisessa purkissa saman verran. Lainasin vähän pöytäkellon kupua taimien suojaksi. Toimii muuten hyvin! :)

Muita vielä ei olekaan kasvassa. Kokemus on osoittanut, ettei meidän lämpötiloissa ja valoisuudessa kannata ennen maaliskuun puoltaväliä laittaa mitään muuta kasvamaan.

Keittiössä

Pikkuhiljaa muuntuu keittiön ilme keväisempään sävyyn.
Hah, vaihdoin astiakaapin päälle lampun!



                                          Näinkin pienillä muutoksilla saa kivasti ilmettä muutettua.
Talviverhot vielä odottavat uusia tilalle. Suunniteltu niitä kyllä jo on. Sekin on sentään jotakin....

Pakkasterveisin

Klemmari





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti