lauantai 5. lokakuuta 2013

Keittiön syysilme

Nonniih. Sitä se tiesi, kun ikkunat tuli pestyä.....syksyn tunnelma valloitti myös keittiön. Verhoillahan tunnleman parhaiten saa muutettua. Vaihdoin jo nyt nuo parin vuoden takaa olevat ruutuverhot, eihän ne varsinaiset jouluverhot ole, vaan lämpöä tuovat:) Ainakin tähän meidän isoon (n. 50 neliöö) keittiöön kaivataan väriä. Olisi tosi kalseaa, elotonta, kylmää..... jos meillä olisi kaikki valkoista.
Että tuntuu lämpöiseltä!

En mitenkään voinut tänä aamuna torilla hortoillessani,
 vastustaa tätä viininpunaista syklaamia.
 Se somistaa nyt keittiön pöytää.
 Lasikippo on todella vanha ja sen reunassa on jokunen kolokin, joten muuhun käyttöön se ei sovellu kuin tällaiseen kaunistamiseen. Muutenkin joskus mietin meitä ihmisiä, kun nähdessämme kauniin lasiastian, jossa  on virhe, eihän sitä voi ostaa. Ei. Mutta kun mietittäisiin, mihin muuhun sitä voitaisiin käyttää. Ymmärrän toki keräilijät, jotka haluavat priimaa...

Kynttelikkö palasi jällen omalle paikalleen. Vaikkakin se kattokoukusto oli kertakaikkiaan ihana, mulle vaan yksinkertaisesti ei sovi kauhojen, kapustojen tai mukien roikottaminen esillä. En suinkaan moiti muita ihmisiä, jotka niin tekevät, mutta eläköön se pieni ero meissä:) Meillä ainakin pöly lentää mennen tullen, enkä voisi kuvitellakaan avoimesti pitäväni suuhun laitettavia tavaroita.
Siis myöskään avohyllyt ei ole mun juttu. Meillä kun oikeasti tehdään ruokaa.
 Silleen vanhanaikaisesti:)

Musta amppeli löysi tiensä keittiöön ja
 siinä on kasvamassa riippuva särkynyt sydän.
 
Tämä vanha öljylamppu pääsi tuon vahan kaapin kaveriksi.
 Pikkusen tuo "hattu" lampussa kenottaa, mutta, väliä.
 
Värikästä syksyä - myös Sinulle!
Klemmari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti