Ei ole valkoihoiselle nuo helteet, ei.
Ei tarvinnut kun kätensä nostaa, niin het oli hiki pinnassa.
Mutta eilen kaikki muuttui!
Ihana raikkaus tulvahti kasvoille, kun aamulla ulko-oven aukaisi.
Jee! Taas kulkee.
Kasvit ovat voineet hyvin. Ne, jotka ovat selvinneet tämän kesän lämmöstä. Kastelua on pitänyt harjoittaa, muttei se sama asia ole kuin luonnon sade. Ainakaan kun sen ottaa vesikraanasta.
Keväällä (tyhmä mä) innolla istutin kaikenlaisia pensaita tähän maalaispihaan. No, pari ehkä on tullut kaltoin kohdelluksi, mutta muut ovat yllättävän hyvin selvinneet. Olivat varmaan hyviä taimia... Ostin ne toki alan liikkeestä.
Kokemus on osoittanut, että loppukesä ja alkusyksy on hyvää istutusaikaa. Silloin kasvit saavat rauhassa juurtua, eikä kuivuus eikä paahde kiusaa niitä. Sitten ne ovat kevällä jo hyvässä vauhdissa kasvamaan. Tämän kun muistais....
Vihreys on vilvoittanut viime päivien aikana
Nämä kakkarat saivat aivan rauhassa levitä ja putkahtaa missä milloinkin kukkimaan
Akilleija on toinen, joka valitsee kasvupaikkansa
Daa- hengissä!
Tämäkin - keväällä istutettu
Punatammikin voi hyvin
Ruusut jaksaa
Mustialan ruusu
Tämäkin kaunokainen on innokkaana kukkinut
Eletään kuin viimeistä päivää!
Onhan nyt heinäkuun vimppa päivä :)
Klemmari