Vihdoin tälle leveysasteelle saatiin vettä!
Ihana kesäsade viihtyi yhden päivän ja melkein yönkin.
Kasvit kiittelevät ja ilma puhdistui.
Kurjenmiekka
Hyvää Juhannusta!
Klemmari
Klemmarin ja Isännän remontti- ja normielämää 200 vuotta vanhassa hirsitalossa ja ympäristössä. Rennolla otteella niin keittiössä kuin puutarhassakin.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
perjantai 8. kesäkuuta 2018
Jotain uutta, jotain vanhaa ja tulossa myyntiin
Kun ei nuo ulkohommat oikein suju, pitää keskittyä sisätiloihin.
Siis kastelua lukuunottamatta, ei suju kuivuuden ja kylmyyden vuoksi.
Niinkuin varman muistat, teki Isäntä meille jokunen vuosi sitten tuohon tupakeittiöön uuden pöydän.
Se on rouhea pöytä, joka kaipaa ympärilleen jonkinlaista vastapainoa. Tähän asti ollaan tultu toimeen näillä talonpoikaistuoleilla, vaikka niistä joku onkin liian matala. Pärjätty kuitenkin on.
Kauan on metsästetty ja nyt löytyi edes jotenkin sinnepäin, mitä olemme ajatelleet. Sisustaminen on kutkuttavaa, kun sitä saa koota kuin palapeliä.
Klemmari
Siis kastelua lukuunottamatta, ei suju kuivuuden ja kylmyyden vuoksi.
Niinkuin varman muistat, teki Isäntä meille jokunen vuosi sitten tuohon tupakeittiöön uuden pöydän.
Se on rouhea pöytä, joka kaipaa ympärilleen jonkinlaista vastapainoa. Tähän asti ollaan tultu toimeen näillä talonpoikaistuoleilla, vaikka niistä joku onkin liian matala. Pärjätty kuitenkin on.
Tadaa! Ihanat vanhat mustaraamiset tuolit!
Ja niin herkullinen verhoilukin, joka antaa kivan väriläiskän
varsinkin toisella puolella pöytää.
Kun nimittäin taustalla oleva kaappikin on musta.
Tuolit kuitenkin erottuvat juuri tuon verhoilun ansiosta.
Jipii!
Vanha silkkiliinakin sopii tähän maisemaan.
Silkkiliina MYYTY tämän kuvan perusteella :)
Isännälle ja Emännälle on käsinojatuolit.
Kuin konsanaan.
Sohva on vielä tätä samaa sarjaa.
Se tulee löytämään salista paikkansa.
Kunhan siellä ensin hieman raivataan.
Olis muuten pirttikalusto ja chippendale kalusto myynnissä.
Kiinnostaako?
Vanha 60-luvun pirtinpöytä.
Pituus 170 cm, ikilevykansi.
Penkit ovat pituudeltaan 170 cm ja niitä on 2 kpl.
Tuosta rottinkikalustosta on kysymys.
Siinä on sohva ja kaksi nojatuolia.
Ne on periaatteessa raatona, ilman pehmusteita,
mutta toki näillä omilla virityksilläkin kauppaa voidaan tehdä.
Myös sohvapöydästä voidaan keskustella.
Jos asia kiinnostaa, ota yhteyttä:
klmmari2@gmail.com
Sisustusintoa piukeenaKlemmari
Tunnisteet:
chippendalekalusto,
jugend,
keittiö,
pirttikalusto,
tupakeittiö,
uudet tuolit
torstai 7. kesäkuuta 2018
Voihan myrsky ja kuivuus
Voi kesäkuu, minkä teit!
Vettä ei ole tullut pisaraakaan meilläpäin 30 pvään.
Jäätävä myrsky on riepotellut isoja puitakin. Pihapensaista puhumattakaan.
Oksia siellä, oksia täällä.
Meillä Koiranheisistä rojahti haara perennamaan päälle navetan seinustalla.
Perennat lytyssä, mutta kyllä ne siitä toipuu.
Pihahommia ei muuta kuin kastelua, ole viime päivinä voinut tehdä. Tuuli kuivattaa kaiken ja koko ajan. Tänään tosin se on vähän edes lämpimämpää, vaikka viime yönä halla vieraili.
Kelloköynnös ja Ruusupapu on kärsinyt. Onneksi hajasijoitin niitä, joten jotain on sentään säästynyt.
Linnuille ja muille pipertäjille olen laittanut juoma-astioita sinne tänne.
Käänsin kompostin ja tein samalla kurpitsoille sopivaa kasvupaikkaa. Ne honkkeloivat vielä kanalassa. Olen kyllä yrittänyt jutella niille ja kehottanut jaksamaan vielä vähän aikaa.

Rodokin sitten avasi kukkansa
Siellä se on - viidakossa
Tämä kaunokainen Kurjenpolvi on hyvin lähtenyt kasvamaan ja
leviämään. Viime kesänä sen tuohon istutimme.
Miten sinun puutarhasi?
Sadetanssin merkeissä
Klemmari
sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
Viljelyhommia
Toukokuu on ollut niin loistava! Se on herättänyt luonnon kukoistamaan.
Vettä on saanut letku-suihkutella sekä on saanut kantaa selkä vääränä kastelukannuilla kaikkiin kasvaviin kasveihin. Pari pisaraa satoi meillä viime perjantaina. Siinä kaikki.
Paljon ei tullut siirreltyä kasveja juuri tuon kuivuuden ja kuumuuduun johdosta.
Moni siirto on jäänyt tekemättä.

Vihreyttä silti on riittänyt
Korallikanukka
Alkaa kukintaa aivan näillä hetkillä.
Tässä kuvassa kanukka on vielä paljaana.
Wiirukin mietiskelee välillä pihassa
Isännän kasvitarhaan tuli uusi laatikko.
Viime kesänä löysimme tämä Tikalan Puutarhamullan
Vallan verraton meidän kasvatuksille!
Valkosipuli ja tavalliset sipulit tykkäsivät tästä mullasta
Samoin kyssäkaali, retikka, lehtikaali yms.
Nytkin sitä on käytetty säkkitolkulla.
Jos haluat tietää mullasta enemmä,
tässä linkki sivustolle
Kesäkuuterveisin
Klemmari
Tunnisteet:
kasvatus,
kesäkuu,
maalaispiha,
multa,
valkosipuli,
viljely
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)