perjantai 8. kesäkuuta 2018

Jotain uutta, jotain vanhaa ja tulossa myyntiin

Kun ei nuo ulkohommat oikein suju, pitää keskittyä sisätiloihin.
Siis kastelua lukuunottamatta, ei suju kuivuuden ja kylmyyden vuoksi.

Niinkuin varman muistat, teki Isäntä meille jokunen vuosi sitten tuohon tupakeittiöön uuden pöydän.
Se on rouhea pöytä, joka kaipaa ympärilleen jonkinlaista vastapainoa. Tähän asti ollaan tultu toimeen näillä talonpoikaistuoleilla, vaikka niistä joku onkin liian matala. Pärjätty kuitenkin on.


Kauan on metsästetty ja nyt löytyi edes jotenkin sinnepäin, mitä olemme ajatelleet. Sisustaminen on kutkuttavaa, kun sitä saa koota kuin palapeliä.

Tadaa! Ihanat vanhat mustaraamiset tuolit!
Ja niin herkullinen verhoilukin, joka antaa kivan väriläiskän
varsinkin toisella puolella pöytää.

Kun nimittäin taustalla oleva kaappikin on musta.
Tuolit kuitenkin erottuvat juuri tuon verhoilun ansiosta.
Jipii!

Vanha silkkiliinakin sopii tähän maisemaan.
Silkkiliina MYYTY tämän kuvan perusteella :)

Isännälle ja Emännälle on käsinojatuolit.
Kuin konsanaan.

Sohva on vielä tätä samaa sarjaa.
Se tulee löytämään salista paikkansa.
Kunhan siellä ensin hieman raivataan.

Olis muuten pirttikalusto ja chippendale kalusto myynnissä.
Kiinnostaako?

Vanha 60-luvun pirtinpöytä.
Pituus 170 cm, ikilevykansi.
Penkit ovat pituudeltaan 170 cm ja niitä on 2 kpl.

Tuosta rottinkikalustosta on kysymys.
Siinä on sohva ja kaksi nojatuolia.
Ne on periaatteessa raatona, ilman pehmusteita,
mutta toki näillä omilla virityksilläkin kauppaa voidaan tehdä.
Myös sohvapöydästä voidaan keskustella.

Jos asia kiinnostaa, ota yhteyttä:
klmmari2@gmail.com
Sisustusintoa piukeena

Klemmari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti