sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Aherrusta

Viikonloppukin meni rempan merkeissä. Aluperin olin suunnitellut, että viikon projekti tämä on ja aika hyvin aikataulussa ollaankin. Isompia tulossa olevia hommia on listojen tekeminen. Isäntä tekee ne itse silloin kun muilta töiltään ehtii. Mutta kyllä ne sieltä aikanaan tulevat.

Viime päivinä seiniin on tullut toinen huokolevykerros. Uutta levyä tuli 24 mm. Vanha levy siihen mukaan lukien on fylliä 36 mm. Kyllä se jossain pitäisi tuntua, ainakin mittarissa.

Eilen illalla levittimme ohutta liisteriä huokolevyihin, jotta ne ei vetäisi kaikkia tapeteista. Viimeksi, kun teimme makuuhuonerempan, huokolevyt oli erilaisia. Silloin ne oli niin huokosia, että melkein käsiin hajosivat. Näitä nykyisiä sai raapottaa ja siirrellä suruttua, ei mitään murentumisen vaaraa. Ei myöskään imua liisteriin.....

Meillä oli ajatuksena laittaa liisterin päälle sanomalehtikerros. Niinkuin silloin reilut 5 vuotta sitten makuuhuonerempassa. Tämä ei onnistunutkaan. Oliko sanomalehtien raaka-aine muuttunut vai huokolevyn? Lehdet eivät tarttuneet huokolevyyn. Niitä ei sitten laitettu.

Eilen kävimme hakemassa tapetit. Kun sain päähäni viikonlopputapetoinnin, ei ollut mitenkään mahdollista tilaustapettien hankinta. Niiden tilaamiseen olisi mennyt ainakin 2 vkoa aikaa.  Se helpotti valintaa huomattavasti. Tavoite oli,  että keittiö on ensi vkolla valmis.

Päässäni oli selvä visio, minkälaista tapettia halusin. Huomioon ottaen mm. talon ikä ja koska kysymyksessä oli osaremppa, suuria summia ei kannata tässä vaiheessa sijoittaa. Nättiä silti saa olla.

Arvaisin, että jostain "vaatimuksistani" joutuu luopumaan. Kompromisseja pitää tehdä. Elämässä koko ajan.  Eihän tämäkään elämää suurempi asia ole, joten joustoa löytyy.

Halusin jotain punaista. Lämmitä, poltettua punaista. Vihreää. Lintuja, Kukkia ja kasveja.  Helppo yhtälö. Joustoa ja kompromissia tarvittiin. Myös nopeita päätöksiä. Löytyihän ne!

Tänä aamuna nousin virkein mielin, olihan edessä tapetointipäivä! Sitä ennen vähän maalasin kattoa värillä, joka ei aivan ollut sitä, mitä ajattelimme.  No, aina voi sutia päälle vielä yhden kerroksen - eri sävyllä.

                               Yhteistyö on voimaa! Meikä suti liisterit ja Isäntä asetteli seinälle.

Vuotia vetäytymässä

Ta-daa! Siellä ne on! 
Sain lintuja, Sain kukkia. 
Punaista en saanut, joten se väri siiretään verhoihin ja mattoon.
Muuten olen todella tyytyväinen tapetteihin sekä boordiin. 

Seuraavaksi huonekalujen siirtelyä.

Klemmari

#vanhatalo #hirsitalo #tupa #tupakeittiö #remontti #pientäpintaremonttia #tapetti #lämpöeristys #maalla #maaseutu #vanhantalonelämää 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti