torstai 17. huhtikuuta 2014

Hyvää Pääsiäistä!

He-hee - vanha Noita pääsi taas paikalleen!
 
 
Samoin kana. Tästä kanasta tulee hyvin mieleeni Äiti.
Vein tämän kanan kerran hänelle sairaalaan, kun hän vietti siellä pääsiäisen.
Siitä on jo kauan aikaa....
 
Nämä ovat olleet jo monta vuotta pääsiäisen  merkkinä.
 
Mitä traditioita sinulla Pääsiäiseen liittyy?
 
Klemmari
 
 

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kevät

Ompas kulunut aikaa, kun tänne viimeksi olen mitään riipustanut. Mutta eipä isompaa metakkaa kukaan ole täällä nostanut, joten, hätäkös tässä....

Tänään on ollut hippasen lämpimämpi päivä, vaikka tuuli navakasti välillä huitelikin. Iltapäivällä olikin suorastaan pakottava tarve päästä ulos ja ensimmäistä kertaa olin kasvihuoneessa kastelemassa. Siellä on talvehtinut rakuuna, valkosipulit ja tavallista sipuliakin näkyi olevan. Naatteja saa jo kivasti salaattiin.

Edellisten vuosien narsissit pykäävät kukkaa

Raparperi kanssa innoissaan

Kevään alastomuus on vielä läsnä,
mutta ei kestä kauaakaan, kun vihreys voittaa.



 Olimme Isännän kanssa tehneet pihakatselumusta ja lounastimme huvimajassa.

                                                   Kevään ensimmäisen kerran. Tästä se lähtee....

Suuria suunnitelmiakin tuli tehtyä ja monta tarttis-asiaa olisi...
Kuten:
* ison pöydän siirtäminen uuteen paikkaan
* sitä ennen pohjatyöt - laatoitus/puulattia/----?
* kasvihuoneen edessä oleva alue pitää uusia
* päätyperenna tarttee ottaa auki ja laittaa parempi eristekangas, kun juolaheinät tulee leikiten läpi
* kesäkeittiö - ainakin tarkempi suunnittelu
* lisäksi kanukkapusikon raivaus - pääsiäisenä, jos sää sallii
* muiden perenna-alueiden päivittäminen

Eikös siinä jo yhdelle kesää asialistaa ole?

Kevätterkuin
Klemmari

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maaliskuu

Mittari näyttää - 7.  Viime viikon pihapuuhapäivät olivatkin niin aikaisia, varsinkin, kun vertasin viime vuoteen. Silloin juotiin päiväkaffet lumihangessa....tänä vuonna haravoitiin...ei ole vuodet veljeksiä - ei.

                                                          Viime vuoden maaliskuussa

Tänä vuonna, vaikkei olekaan sama paikka.
 
Lumesta ei tietoakaan, mutta pajunkissoja oli.
Niitähän oli jo joulukuussa....
 
Meillä on järkeistetty huoneiden käyttöä.
 Tilaa meillä on ja kaksi ihmistä sitä vakituiseen asustaa, mutta joku ei toimi.
Tavaraa on siellä ja täällä ja joka tuolin päällä.
Niinpä tehtiin studio/kirjasto/vierashuone.
Kuvailen paljon kotonakin noita puotiin tulevia tuotteita
ja oli jotenkin tarve saada pysyvä tila, missä kuvaukset tehdään.
 Wiiruhan oli hommassa mukana....
 
Alamaisia pitää seurata.....
 
Keväisiä kukkia oli suorastaan pakko saada.
Vanha lipaston laatikko toimii hyvin näinkin.
 
Nyt on tomaatin taimet istutettu ja ovat jo taimellakin!
Mutta wc-remontti odotuttaa...
 
Kevätterveisin
Klemmari
 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Huikee fiilis

Totta, tämä keväinen valo saa aikaan huikeen fiiliksen! Valo antaa energiaa ja kummasti sitä ikään kuin voimistuu talven jälkeen. Kotona ei vielä ole saatu WC-remppaa alkamaan, nuo työkuviot niin Isännällä kuin itsellänikin pikkusen hidastaa....mutta kyllä se tässä kevään aikana...

                                                    Trapetsitaitelua tässä itse kullakin....

                                                                Ah, tulppaaneja.

Kuppikynttilöitä tein tässä joku päivä, kun ei ollut muuta tekemistä:)
Vanhat kupit sai uuden elämän.
 
Tervesaippuaakin on  kypsymässä.
 
Eikä vieläkään ensimmäistäkään siementä kasvamassa....
Joko sinulla on kesään valmistautumista?
 
Kevätterveisin
Klemmari


tiistai 18. helmikuuta 2014

Taidetta ja kevätmieltä

Melkoista vauhtia on lähtenyt tämä vuosi liikkeelle. Eipä ole ehtinyt kotona mitään sitten tekemäänkään. Ei ole siirretty mööpeleitä, ei vaihdettu verhoja/liinoja ....ei! Jouluverhot nököttää edelleen keittiössä. Mutta tykkään niistä. Niiden tummanpunaruutuisuus luo kivaa lämpöä ja tunnelmaa noihin keltasiin pinkopahviseiniin..... arvaa vaan, hiipiikö mieleeni seinien (edes) maalaus....ihan pikkusen....mutta yllätys-yllätys....ei tule valkoista! Ei meille!

Mutta makuuhuone on täydentynut taiteella. Löysin kerta kaikkiaan hurmaavan Kukkataulun!  Olen varmaan siinä iässä (?) että kukkataulut kiinnostaa.... väliäkö.....


                            Taulussa tai pikemminkin kehyksissä on liikuttavan ihanasti ajan patinaa.
                                                                      IHQ!
Meillä kaikki on vähän rujoa...

Niin kuin tämä makurin peilikin.
 Sen on kuin taideteos!!!!

Heinäseipäät toimii makurissa 
 Isännän paitatelineenä...
 
Kohta teline siirtyy toiseen huoneeseen, kun on
 pikku myllerrys (=päivitys) ajatuksissa....
 
WC:n päivitys on nyt myös edessä.... löysin muuten IHANAN tapetin sinne....
 
Kevätmielellä
Klemmari



torstai 16. tammikuuta 2014

Ah, tätä valoa!

Pitää ihan silmiä siristellä, kun ulos katselee. Niin täynnä valoa ja energiaa on näkyvissä.


Valkoinen lumipeite kimmeltää, linnut nokkivat kilpaa sireenipuskassa olevia syöttejä - talvi on täydessä loistossaan!
 

Paistaa se päivä risukasaankin!

Talvi. Pysähtyneisyys. Kauneus. Pastellivärit.

Vesikelkalla on taas hommia, kun kuskataan  näitä leivinuunin halkoja.
 
Kyllä on ihanaa - tämä talven valo!
 
Klemmari
 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Uutta Vuotta 2014

Pikkusen myöhään tulee tämä havainto:)
Joulu oli ja meni, samoin vuodenvaihde.
Meillä se meni muissa maisemissa, kun haluttiin nähdä lunta....

Luoston Orresokka

Meidän piha tänä aamuna
 
Niin räpiskää säätä on ollut kyllä koko joulun alus ja on edelleenkin, mutta eilen aamulla oli aavistus lunta maassa. Mittari näytti nollan pluspuolta.... Samoin tänään - räntää sataa.... mutta onhan se valkoista, joten maisema on vaaleampaa

Jouluruusukin melkein kukassa.
 Harmittaa, kun en ottanut siitä edes osaa purkkiin ja laittanut sisälle joulukukaksi.
 Ehkä ensi jouluksi....
 
Mutta kotoa on lähtenyt jo kaikki jouluun viittaava.  Kevät saa tulla - ainakin kotiin!



Hyvää uutta vuotta!
Klemmari