maanantai 22. lokakuuta 2018

Tauluja, verhoja ja muuta kivaa

Syksyn edetessä kääntyy elämä väkisinkin enemmän sisätiloihin. Vaikka viime päivät onkin tullut siirreltyä perennoja ja istuteltu sitä ja tätä ja varsinkin kukkasipuleita. Kevät häämöttää jo piha-asioissa.



Syksyllä on jotenkin niin kiva tehdä pihassa muutokset, joita on ajatellut. Tähän aikaan useinkin on hyvät ilmat ja kasvit ehtivät vielä kotiutumaan uusilla paikoillaan. Näin ne ovat kevääksi jo valmiiksi kasvupaikoillaan. Oli kevät sitten sään puolesta minkälainen tahansa.


Merkittävin muutos meidän pihassa on kärhömajan ja omenapuiden välisen alueen peittäminen perennoilla. Se selkiinnyttää mm. ruohonleikkaamista. 


                           Wiirukin miettii maailman menoa


                              Lokakuun kukka -kehäkukka

Sitten kotiin


Konttorihuoneen laitoin syyskuosiin. Ikkunaan tuli tänäkin syksynä samettiverhot, mutta eri väriset kuin aiemmin. Ruskeat oli tähän huoneeseen hieman liian tummat. Siksi nyt tuli kauniit limekeltaiset/vihreät puuvillasamettiverhot, joissa on upea brokardinauha koristeena. Verhot ripustettiin väärinpäin. Eli tuo yläreuna kuuluu olla alhaalla. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun meillä on verhot nurinpäin. Alakäänteeseen oli katos,  helpompi tehdä tankokuja. Laiskuus....se ohjaa täällä.


Salusiinit meillä on ikkunassa ympäri vuoden. 
Ne voi halutessaan vetää kiinni.


                                 Työpöydälle tuli ihqu vintage-valaisin


Tauluja! 
Nyt pitää olla tauluja!
 Joka paikassa!
Niinkuin tämäkin herkkä ruusutaulu  - oven päällä.

Pitäähän yksi Heljäkin olla seinällä, 
kun siinä oli niin sopivat värisävytkin.


Keittiössäkin jotakin


AARIKKA-salmiakkiverho on ollut tosi hyvä
tuossa tilanjakana

Valoa syksyyn!
Nyt on tällainen valaisin valaisemassa aamuisia
lehdenlukuja. Tämä antaa hyvä valon, vaikka onkin huurrelasia tuo "vati".
Valaistukseen kannattaa kiinnittää huomioo näin pimeänä ajankohtana.

Tauluja. Kaapin päällä.

Toisenkin kaapin hyllyllä.
Niitä siis pitää olla nyt!
Tauluilla saa kivan lisän sisustukseen.

Olohuoneen verhoksi vaihdoin tämän jo monena muunakin vuonna olleen vaalean silkkiverhon. Nämä huoneet ovat niin pimeät varsinkin syksyisin, ettei kannata liian tummilla verhoilla ikkunoita kehystää.


Tämmöstä tänne.
Mitäs sinun syksyysi kuuluu?

Klemmari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti