torstai 21. tammikuuta 2021

Hyvää Uutta Vuotta

 Huispaus, miten tämä uusi vuosi onkin tempaissut niin mukaansa, ettei tännekään ole ehtinyt mitään hihkaisemaan.

Joulu oli ja meni. Niin myös uusi vuosi tai vuoden vaihde. Itselläni tuo aika oli melkoista työntekoa. Outoa, koska aiemmin on ollut sangen rauhallista aikaa. Ajat muuttuvat ja me ajan mukana.

Otettiin me Isännän kanssa pikku irtiotto tästä kaikesta ja pidimme pari päivä ihanaa lomaa.

 Järvisydän oli paikan nimi. Aivan tuolla toisella puolella Suomea, mutta sinne kannatti matkustaa.

Paikka oli juuri mitä parhain pikku lomaseen. Kuin Lappi. Sanoinkin, että tuo oli enemmän Lappia kuin mikään aikaisemmista kokemuspaikoistani Lapissa.  Niitä on monta. Tämä paikka oli hyvällä maulla koottu ja toteutettu. Sama linja jatkui joka paikassa ja tilassa. Ihanan rouhea. Ruoka oli hyvää ja maistuvaa, asiakaspalvelu ystävällistä. Ja mikä rauha ja hiljaisuus nukkua! Sekä tilojen siisteys. Huoneeseen oli kiva mennä, kun se oli oikeasti siivottu.

Talven sinisyys

Arki on jo palautunut ja ruokaakin itse tehty.

Blinikausi avattu. 
Tämä on kivaa talviruokaa. Täytettä voi kukin oman kaappinsa mukaan kehitellä.
Meillä oli savulohta, kananmunakastiketta, mätiä, punasipulia ja suolakurkkua.

Viime aikoina onkin tullut kuvattua ruokaakin kännyllä, joten tarviikin tehdä seuraava päivitys kännyllä.

Ruoasta puheen ollen, huomasin tässä yksi päivä, että ihoni ei olekaan yhtä kalpea kuin yleensä talvella. Ruoka sen tekee! Kun syö monipuolista ja juuresvoittoista ruokaa, pysyy terve väri kasvoilla.
Ajattelen usein vanhoja ihmisiä. Ai miten niin? Vanhuus häämöttää....itse kullekin se on edessä.
Ruoka on entistä isommassa roolissa. Ei ole sama mitä syö, vaan ruuan pitää sisältää hyviä, kehoa ravitsevia ja hyvin sulavia ruokia. Vatsa toimii ja elämä hymyilee. Ikä on vain numeroita.
Tähän aiheeseen palaan vielä.

Syökää hyvin!

Klemmari










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti