Aurinko paistaa niin kirkkaasti. Jopa niin kirkkaasti, että piti ottaa riepu käteen ja pestä ikkunat. Mutta vain sisäpuolelta. Meillä tulee talven aikana ikkunat harmaaksi, kun uuneissa poltetaan puita ja välillä vähän savuttaakin. Näin keväällä on hyvä tehdä ikkunanpesu, niin näkee taas auringonkin. Pesuveteen laitan hieman astianpesuainetta ja etikkaa. Ja kirkasta tulee. Niin kirkasta, kuin näihin vanhoihin ikkunoihin vaan voi tulla. Samalla vaihtuu olohuoneeseen kevyemmät verhot.
Aikaisempina vuosina olen vaihtanut joka huoneeseen kevät- ja syksyverhot. Aaapuva. Hullun hommaa, sanon minä. Nykyään vaihdan ainoastaan olohuoneeseen, siis siihen huoneeseen, missä eniten ollaan. Tai kyllä meillä ollaan myös tuvan puolella. Paitsi, eihän nykyään enää vieraita käy....
Omaksi iloksi jotain pieniä muutoksia pitääkin tehdä. Kivasti kodin ilme muuttuu, kun vaihtaa esim. pöytäliinan. Juu-u, meillä käytetään pöytäliinoja. En ymmärrä, mihin on kadonnut pöytäliinojen käyttö. Meillä ainakin on pesukone, joka pesee ne. Toista se oli ennen vanhaan, kun piti pyykkilaudalla jynssätä.
Pöytäliinat ovat ihan parhaita, kun halutaan kotiin muutosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti