keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Kevättä pukkaa

 Kevät keikkuen tulevi. Välillä paistaa ja välillä tulee lunta. Eilen oli niin kaunis ja kirkas päivä, joten otin oman vapauden ja lähdin ulos. Onneksi laitoin kunnolla päälle, sillä ilma olikin kylmä. Ainakin ne kohdat, mihin tuuli sopi. Hain oksia maljakkoon. Otin koivun, koristeomenapuun, omenapuun, sireenin, kirsikkapuun ja yhden viinimarjan oksankin samaan sakkiin. Sireeni oli kaikista pisimmällä, sen silmut jo näyttivät vihreiltä. Nyt odotankin, koska innostuvat lisää aukaisemaan.

Ulkona näkyi jo todella kevään ihmeitä.

Jouluruusu on ollut jo kauan innoissaan, mutta kylmä sää hieman pidättelee

Sieltä ne ponnahtaa

Vaikka lunta on paikka paikoin, niin voimakas tahto on nousta ylöspäin

Tämä kärhö tupsahti esiin, kun poistin lintuhäkistä - se on uusi nimi tuolle pihassa olevalle rautakehikolle - sinne raahaamiani kuusia, jotka koristivat joulun aikaan ja aina näihin päiviin asti. Siellä yhden kuusen kainalossa oli tämä jo kanssa niin topakkana kasvamassa. Saas nähdä, miten tämän käy tässä kevään aikana.

Ulko-oveenkin piti väsätä joulukranssin tilalle joku


Rustiikkinen - tottakai!

Voi hyvin!

Klemmari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti