Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Maalaispihassa

 Elokuisia kuvia maalaispihasta.

Ensin kasvihuoneen asukkeja

Palturin pasuuna

Kesäkurpitsa 

Piskuinen samettikukka

Vähän isompi salaatti



Hortensiat kukkivat parasta aikaa

Kultapallo

Ukonhattu

Syysleimu

Punainen viinimarja - nyt tosin on jo marjat kerätty

Suopayrtti huumaa tuoksullaan

Olen muuten aloittanut ruokablogin pitämisen.
Voit käydä kurkkimassa: 

Voi hyvin!

Klemmari





perjantai 11. toukokuuta 2018

Kesä jatkukoon

Kertakaikkiaan upeita ja lämpimiä kesäpäivä onkin ollut ja ne muuttui koleasta lämpimään hetimmiten toukokuun alettua.  Tänäänkin oli niin helteistä, ettei tullut mieleenkään alkaa siirtää perennoja.  Ne hommat ovat nyt iltamyöhään tai aamulla aikaisin.

Kevään kukkijoita

Tämä uusi kevätkattaus saa sekä aamuisin että ilta-auringossa ikuistamaan

Kasvihuone on saanut ensimmäiset asukit. 
Perennan taimia siellä nyt kasvaa.

Montakohan vuotta tämä pellavapuska on ollut koristamassa kasvihuneessa....

Valkovuokkoja meidän pihassa kasvaa nyt kolmessa paikassa.

On jopa vanhoje kottareiden pyörän juuressa

Wiiru ottaa rennosti. 
Otetaan mekin.

Hyvää viikonloppua!
Hyvää Äitienpäivää!

Klemmari

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kesän satoa ja venetsialaiset

Mittari näytti aamutuimaan 3,9 lämmintä. Huis, kun tuntui kylmältä! Jotenkin on niin kummallinen olo, kun koko kesä meni kesää odottaessa ja nyt ykskaks ollaankin syksyssä.

Joku sentään kukkii ja kasvaa kasvihuoneessa.
Ruusupapu

Chilit ovat antaneet hyvä sadon


                                                                     Kukei siellä ja kukei täällä


Etummaisena lehtikaali. 
Laitoin sitä mm. lihamureketaikinaan.
Siihen vielä tattikastike, niin kyllä kipot tyhjenivät kiitettävästi.

Lavakasvatus on antanut satoa.

Tomaatit vielä odotuttaa. Nyt vasta alkaa varsinainen kasvu. 
Kumma kesä ollut tomaattien kanssa.

EDIT: seuraavana yönä sitten pakkanen tuli ja nipisti tomaatit.
Enpä muista, koska elokuussa olisi tämmöstä tapahtunut.
Napsin tomaatit oksineen päivineen ja vein pimeään ja viileään odottamaan kypsymistä.

Hortensat jaksavat

Lyhtyjä on ripoteltu pitkin pihaa.
Venetsialaisiltakin meni sisätiloissa, kun oli niin kylmää ja sateista.



Hyvää alkusyksyä!

Klemmari

#venetsialaiset #kesäsatoa #sadonkorjuu #maalaispiha #maaseutu #maalla 


torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Kevät keikkuen tulevi - sanoo vanha kansa ja niin se tänäkin keväänä näkyy tulevan. Muutama lämmin päivä tuossa aikaisemmin antoi jo jonkinlaisen lupauksen keväästä. Sitten tuli tuuli, vesisade, räntää, kipakoita yöpakkasia.... Mutta kyllä se sieltä vielä tulee. Nythän on vasta pääsiäinen....

Tämä pääsiäinen meneekin kohdallani työn merkeissä, joten mitään sen kummempaa en kotiin laita.
Jotain pientä ....kortit ilahduttavat aina! Vanha kana pääsi myös ruokapöytään.

Omenapuun oksat yrittävät sinnitellä kukkaan.

Koristeomenapuu kukkii hennon värisenä.

Eilen kurkistin kasvihuoneeseenkin.
Ja - mikä sieltä pilkottaakaan! 
Rosmariini on jo toisen talven säilynyt kasvihuoneessa.

Niin helakan vihreää oli kasvihuoneen lattialla

Kivirappuset kylpivät kevätauringossa.
 Sammal niissäkin niin kevään vihreää...

Hyvää Pääsiäisen aikaa kaikille!
Klemmari


torstai 29. elokuuta 2013

Elokuun viimeinen viikonloppu

Syksyä kohti ollaan hyvää vauhtia menossa. Tämä on mielestäni kivaa aikaa taas puuhastella puutarhassa, on kaikenlaista siirtämistä, istuttamista, jakamista..... kunhan vähän sataisi vettä, niin maa ei olisi niin kuivaa....

Kasvihuoneessa vihertää, vaan ei punota....satoa on kyllä tulossa....



Tomaatteja on montaa sorttia....

                                         Rosmariinia olen jo monta nippua napsinut kuivumaan

Pionin sieminiä tyrkyllä

Vaalean punainen ruusu kukki vielä kauniisti

Sama ruusu illan hämärässä

                                          Loppukesän illat ovat jännittävän värisiä

Sytytetään kynttilöitä ja nautitaan elokuun viimeisestä viikonlopusta!

Klemmari

tiistai 22. toukokuuta 2012

Ihan pihalla

Kun olohuoneen "viihdekeskus" saatiin jotakuinkin kuntoon, on aika mennytkin sitten lähes tulkoon ulkona.  Voi tätä kevään ihanuutta! Joka puolella on nyt niin vihreää ja vehreää. Perennat nousevat kovaa vauhtia ja kasvihuoneessa on jos jotakin kasvamassa.




Puuhaa siis riittää ulkosalla juuri nyt. Mutta suhtaudun asiaan rennosti, koska piha-alue on niin laaja, ettei jokaista rikkaruohoa ole edes järkevää yrittää nyppiä. Tässä pihassa. Maalaispihassa.

Ihanaa. Kesä.

Klemmari