Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Talven kauneutta

 Ihana talvi ollut meillä! En edes muista, koska viimeksi meillä olisi ollut lunta yhtä paljon kuin nyt. Toissa päivänä satanut lumi on tarttunut puihin ja oksastoihin niin kauniisti. Lumi on kuorruttanut maiseman.

Fasaanit aterialla. 
Meillä on ollut jo monta vuotta näitä upeita lintuja ja koko ajan on joukko kasvanut.
 Nyt niitä on kuusi fasaania.



Lumen kuorrutusta. 
Talvikin voi olla kaunis!

Keittiön pöytä kaipasi kevennystä ja tänään, kun olimme liikenteessä, löysin kivat, suorakaiteen muotoiset tabletit meidän pitkullaiseen pöytään. Täydelliset.

Kevään ensimmäiset tulppaanit piti napata kauppareissulta mukaan. 
Varsinkin, kun sai kaksi nippu yhden hinnalla. 
Ihanat!

Hyvää vuoden jatkoa!

Klemmari

perjantai 16. joulukuuta 2022

Joulukuun talvi

 Onpa ollut upeat talvipäivät viime aikoina! Jopa aurinkokin on näyttäytynyt.

Muistelin tässä juuri, että taitaa olla ensimmäinen, tai ainakin ensimmäisiä joulun alusia, kun meidän pihamaalla on lunta näin paljon. Eilen satoi  rutkasti ja nyt on noin 25 cm. 

Todella kaunis talvi!

Melkein kuin kevätaurinko

Vaikka vain hetken 

aurinko on näyttäytynyt



Pienen pieniä valon pilkahduksia

Kukkia pitää olla maljakossa

Nykyään on kiva, kun kestävät pari viikkoa maljakossa.

Tasetteja olen yrittänyt kasvattaa. Viime vuoden sipuleista.
Heräsin tähän asiaan vähän liian myöhään, koska nyt on vasta pienet vihreät nykäleet näkyvissä.
Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Sama homma amaryllisten kanssa.
Vartta pukkaa, muttei kukkavanoja näy.

Kyllä se Joulu tulee ja meneekin, vaikka vähän vähemmällä sen tekee.

Oikein hyvää Joulun aikaa!

Klemmari


sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Hei, Helmikuu

Vuoden ensimmäinen kuukausi on selätetty ja entistä enemmän valoa kohti mennään


Ihan huikea talvi tämä onkin ollut. Meilläkin siis oikea talvi.
Lunta on reippaasti ja lisää tulee. 
Sama tilanne toki monella muulla....

Lumikuorrutuksia on joka puolella.
Nyt onkin hyvä syy etsiä talven kauneutta....





Suorastaan lumikakkukuvia.

Viherpiiperrys ei vielä ole nostanut päätään.
Päätin viime syksynä, että kasvatan vain kukkia.
REKO-yhteisö saa kasvattaa meillä syötävät.
No, onhan meillä monivuotisia yrtttejä, kuten:
*rosmariini
*lipstikka*
*ruohosipuli
*mitä niitä muita olikaan.....nyt ne on lumen alla....

Yritit on kivoja kuivattuna - menevät pieneen tilaan ja antavat kivasti makua ruokaan. Varsinkin lipstikkasuola ja rosmarinsuola on meillä kovassa käytössä. Niin ja chili.


Klemmari




keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Talvi ja lunta

Se ihana talvi tuli meillekin!

                                                         Lumi kuorrutti maat ja mannut.
                                                        Valkoinen kauneus valtasi maiseman.


Tänäänkin aurinko häikäisi niin....

Puut ovat aivan uudessa asussaan


Luonnon taidetta

Sitä siellä riittää

Sähkö/vai/puhelinlankakin on niin kuorrutteessa

Meidän kotikin valkoisen kuuran peitossa


Kyllä talvessa on omat puolensa. Kivat puolensa!
Lumi peittää maat ja puut ja kaikki näyttää niin puhtaalta.

Nautitaan tästä!

Klemmari

lauantai 6. tammikuuta 2018

Loppiainen

Hyvää Loppiaista!

Lunta on tupruttanut koko armaan päivän. Räntänä tai ainakin märkänä se on satanut, mutta toki myös valosampaa on samalla tullut.

Lumitaidetta

Ihana kuorrutus

Kotiin on vaihtunut jouluiset värit vähän keväisemmäksi


Vanha liina - todella vanha. 
Liinassa on vielä pesunkin jälkeen vähän sanomista, joten se jäi omaan käyttöön.

Kaunis kirjailu. Eikä minua tosiaankaan yhtään haittaa, vaikka siinä on siellä täällä
pieniä piskoja. Elämä näkyy ja saa näkyä - vanhoissa tavaroissa.

Kevät näkyi myös lautasella

Perussalaattia, jossa oli kahta eri salaattia, punasipulia ja punahomejuustoa.
Mausteeksi loraus oliiviöljyä ja pari rouhaisua suolaa.

Joko kevät hiipii sinun kotiin?

Tänään otin ison paperinpalan ja suunnittelin PUUTARHAA!
Uutta kolkkaa tähän jättikokoiseen maalaispihaan.
Semmosta omaa pientä pilttuuta :)

Pirsakkaa kevään odotusta!

Klemmari

torstai 7. joulukuuta 2017

Lunta ja valoa

Lumi on ollut taas tänäkin vuonna hyvin kitsasta täällä meidän seudulla. Toissa päivänä, Itsenäsyyspäivän aattona saimme kauniin lumikuorrutuksen. Oli niin upea keli ja maisema oli kaunis, niinpä mekin laitoimme valoja ulkosalle. Miten se on jäänyt näin viime tippaan? Aihetta kyllä olisi ollut tämän pimeän jakson valaistukseen.

Veranta sai kaiteilleen nämä monivuotiset köynnkset, joihin vain lisättiin valot.
Saattaa olla, että jos sää suosii, napsin vielä muutaman havun oksan täydentämään.

Valoisaa, kun on lunta

Pihan valaistusta

Onko teillä lunta?

Joulua kohti

Klemmari

tiistai 2. helmikuuta 2016

Helmikuuta

Ilmassa on välillä jo niin keväistä, että eilen putkahti ensimmäisen kerran tänä talvena mieleen - ulkona pyykin kuivaus! Melkein jo tunsin puhtaan, ulkona kuivatun pyykin tuoksun.....

Kun sitä ei eilen tehnyt, ei tarvitse tänäänkään. Yöllä on satanut ainakin 15 senttiä suojalunta, oikeaa tarttuvaa rämiskää. Toki puut ja pensaat ovat taas kauniita, onhan niissä lumipeite....



Vähän väriksi - amaryllis kukkii nyt. Sama kai tuo, koska kukkii, kunhan kukkii :)

Klemmari


#talvikuva #talvimaisema #lumi # amaryllis

perjantai 15. tammikuuta 2016

Ihanaa - lunta!

Nyt sitä kauan odotettua lunta sataa! Huoh! Saadaan lumetettua tämä meidän talo. Kyllä siinä taas tuvan mittarikin näyttää asteen pari enemmän ja putket pysyy sulana. On se lumi kumma juttu.

Lumityöt - nekin on kivoja. Ainakin tähän aikaan vuodesta. Tulee samalla ulkoiltua ja saa hyötyliikuntaa.

Tammikuun taivas loimuaa vanhoihin ikkunoihin


Eteenpäin, sano mummo lumessa.
Klemmari

maanantai 2. helmikuuta 2015

Talven taikaa

Tulihan se talvi meillekin!




ja lumiukkojakin tehty! 

Klemmari

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kevättä kohti

Ensimmäinen kunnon kevättalven päivä on tänään ollut!


Ulkopöytä on katettu runsaalla lumella


Kliiviakin herää kevääseen


Umpihangessa

Klemmari