Maalaispihassa

Voihan kärsäkalla - kun aika mennyt niin noissa keväisissä pihapuuhissa. Kivaahan se on, kroppaa vaan on välillä koetuksella. Huiluupäivää väliin, niin taas mennään.

Olen niin innoissani tehnyt pihatöitä, kun viime keväänä ne jäi vähän polven kanssa konkatessa. Nyt polvi ei puhu mitään. Rikkaruohot kasvaa oikein kilpaa. Juolaheinää meillä on joka kukkapenkissä ja joka paikassa muuallakin, onhan tämä maalaispiha.

Voikukkiin olen suhtautunut tänä keväänä hyvin lempeästi. Muistan kyllä jokunen vuosi sitten, kun voikukkaraudalla hiki päässä niitä kaivelin ylös. Hullun hommaa, mielestäni. Eihän voikukat ole kun hetken ja nimenomaan keväällä. Juuri silloin, kun ei juuri mikään muu kuki. Joten, minä annoin voikukkienkin kukkia.

On ollut hauska seurata, miten monivuotiset perennat vaeltavat paikasta toiseen. Kivoja yllätyksiäkin tulee, kun ei muista, mikä mikin on. Ennenkun kukkivat.  Puutarhaotteeni on hyvin rento ja avarakatseinen. En stressaa jokaisesta rikkaruohosta enkä vaadi, että kaikki pitää olla "täydellistä". Sitähän puutarha ei koskaan ole. Siellä muutos on aina menossa. Hyvä niin. Opettaa meitä ihmisiäkin.

Kävimme -muutaman vuoden tauon jälkeen - ihanassa paikassa - puutarhassa. Hemulin tarhaksi sen olen nimittänyt, kun maestro siellä kuljeskelee ja mutisee latinaa koko ajan. Tietää ihan hirmusesti kasveista, niiden suvuista ja suotuisista kasvupaikoista. Siellä on ihan mielettömästi erilaisia, eri kokoisia puita, pensaista ja perennoja. Ja harvinaisuuksiakin.

Jotain uutta sieltä jäi meidänkin pihaan.

Amurin känsäkalla. 

Istutin sen talon takana olevaan metsäpuutarhaan. 

Toinenkin tulokas

Kanadan taponlehti.

Taponlehteä meillä onkin jo kasvamassa, mutta tässä on erilaiset lehdet, joten se piti saada.

Maalaispihassa

Vihreyttä on

Pionien kukintaa odotellaan

Vintge gargen

Työkaverini

Mitä sinun kesääsi kuuluu?

Klemmari