Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanttarellikeitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanttarellikeitto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2020

Joulukuu

 Joulukuuta mennään jo kovaa vauhtia. 

Ihanaa, kun meillä on metsä tuossa aivan vieressä. Sinne on kiva putkahtaa ja antaa vaikka kiireen mennä menojaan.


Tänään oli outo valoilmiö taivaalla. Aurinko!
Näiden pimeitten päivien jälkeen se oli juhlaa!

Varjot ovat pitkiä, kun aurinko on niin matalalla.

Kanttarelleja. Niitä en tosin ole enää pitkään aikaan pominut.
Ovat niin vetisiä.

Suppilovahveroita. Niitäkään en kerännyt, 
kun on tullut säilöttyä niitäkin ja monella tapaa.

Tuttu metsätie

Aurinko loi kivan valosolan puiden lomasta.

Pieni puro solisi kivasti. Se oli musiikkia korville.

Siellä se on.

Eilen vietettiin Itsenäisyyspäivää. Se oli tänä vuonna erilainen. TV:stä tuli kivaa ohjelmaa - monta tuntia. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ohjelma. Kiitos siitä!

Meillä syötiin alkukeittona eilen kanttarellikeittoa.


Kahdelle hengellekin voi kattaa kauniisti.
Pöydässä äitini aikanaan kutoma pellavaliina.

Joulupullatkin on leivottu.

Pikku purtavia


Pipareiden päällä valkohomejuustoa ja kirsikkahilloa

Näillä mennään Joulua kohti.

Voi hyvin ja pysy terveenä!

Klemmari










tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kevät keikkuu

Maaliskuuta mennään, mutta on vaan niin kylymää. Aurinko nytkin kyllä paistaa ja se vasta onkin ihanaa! Eikö? Yöt ovat niin kylmiä, mutta onneksi tuo arska päivisin vähän lämmittää.

Verannalta raksin köynnökset ja valot pois, mutta jotenkin teki vielä mieli jatkaa noilla valoilla. Jotenkin. Niinpä ne päätyi lyhtyyn. Siinä ne nyt valaisevat. Saavat vielä hetken olla, kun ei voi mitään muutakaan - ainakaan elävää - pöydälle laittaa.

Kevään keltaista vähän on laitettu esille, onhan Pääsiäinen aivan tuota pikaa.

Istutushommia on tehty kiihtyvällä tahdilla. Keittiön pöytä alkaa muistuttaan jotakin tuorerehutarjoilua, kun purkkia ja purtiloa on toinen toisensa vieressä.  Vielä sentään mahdutaan Isännän kanssa syömään pöydän ääreen. Mutta, aikaisempia vuosia muistellessa, sekin on tehnyt kevään kuluessa tiukkaa, kun purkimäärä vaan kasvaa. Elämä on.

Oletko ostanut siemeniä kaupasta?

Itse olen moneen kertaan käynyt kuolaamaan kauppoja ja niissä olevia siementarjontaa. Täytyy todeta, että siemenet on huippuhintaisia! Huh-Huh! Muutama hassu siemen ja hinta on 5-6 euroa. Eikä niistääkään ole taetta lähteekö kasvamaan.

Onko vaihtoehtoja?
On.

Kerrottakoon niistä lisää seuraavalla kerralla.

                                                     Siellä se ensi kesän projekti odottaa.
                                                     Uinuu vielä talviuntaan.

Näin kylminä päivinä kaipaa lämmintä syötävää.

Kevään keltaista kanttarellikeittoa alkuruokana.
Tähän aikaan on hyvä kaivella pakkasesta sinne jemmattuja
ruokatarvikkeita. Nämäkin kanttikset oli pakastettuja.
Keitot ovat ihania! 
Ne on suht nopeita tehdä ja niistä tulee hyvä mieli :)

Janssonin kiusaus. 
Klassikkoruoka perinteisillä lisukkeilla, puolukkahillo ja suolakurkku.
Koska viimeksi olet syönyt janssonia?

Dilkka viiniä palan painikkeeksi.

Valoa kohti!

Klemmari